Asuntomessuja kohti, osa 2

Nämä suunnitelmat on räätälöity kahteen pieneen, 9 neliömetrin tilaan: nuoren inspiroivaan makuuhuoneeseen ja monipuoliseen harrastushuoneeseen. Pienet neliöt toivat oman haasteensa suunnitteluun, mutta luovilla ratkaisuilla onnistuimme luomaan toimivat ja viihtyisät kokonaisuudet. Yhdistävänä teemana on luonnonläheisyys, joka näkyy skandinaavisen tyylin selkeissä linjoissa ja boheemien yksityiskohtien tuomassa pehmeydessä. Värimaailma pohjautuu metsän vihreän ja maanläheisen ruskean rauhoittaviin sävyihin, luoden harmonisen ja kutsuvan tunnelman. 

Suosin paikallisten käsityöläisten suunnittelemia ja valmistamia sisustusesineitä aina kun mahdollista. Näin tuemme alueen osaamista ja luomme sisustukseen aitoa pohjoista henkeä. Kaikki tuotteet ovat kotimaisia.

Internetin lisäksi kävin etsimässä Oulun huonekalu- ja sisustusliikkeissä huoneisiin kalusteita sekä koriste-esineitä.



Harkinnassa oli Adean Tao-nojatoli sekä Areten nojatuoli. Lopulta päädyimme kuitenkin Hakolalta hankittuun nojatuoliin.



Sisustusliike Keltainen Kolibri myy paikallista keramiikkaa, kuvassa oleva suloinen pöllö pääsi varaukseen.

Theodorin puistosta löytyi kauniita vilttejä. Lankakerien alla pisti varaukseen meitä varten kuvassa olevan viltin.


Ihanat murretunväriset tyynyt ovat Käsityötä by Alisa Hägg. Huoneisiin tulee vihreä ja luonnonvalkoinen. (Kuvan ottanut Alisa Hägg)


Suurimman osan työstä olen tehnyt etänä kotoa käsin. Olen käynyt museolla kerran viikossa kertomassa edistymisestä.


Suunnitelman esittelyn jälkeen tuotteita piti aika paljon karsia, ettei museon kokoelmiin tule liikaa samantyyppisiä tuotteita. 








Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Asuntomessuja kohti

Kirkkokierros ja käsitöitä

Oulun taidemuseo, viikko 7