Siirry pääsisältöön

Tekstit

Videot

Valoa hohtavat kissankellot

 Äidin syntymäpäivän lähestyminen aiheuttaa opiskelijan budjetilla päänvaivaa, mutta tällä kertaa päätin kääntää niukkuuden luovuudeksi. Idea lahjaan syntyi selatessani sosiaalista mediaa, missä törmäsin videoihin seinille tehdyistä suurista tasoitemassakukista ja niiden sisään asennetuista valoista. Päätin soveltaa tätä näyttävää tekniikkaa pienemmässä mittakaavassa ja tilasin netistä pienoismalleihin tarkoitettuja LED-valoja sekä pienen paristokotelon projektia varten. Työ alkoi kaapin perältä löytyneestä vanhasta mustavalkoisesta taulusta, joka oli ollut muotia noin viisitoista vuotta sitten. Hioin taulun pintaa kevyesti ennen kuin peitin sen maalilla ja aloin hahmotella uutta maisemaa. Tässä vaiheessa kärsimättömyys vei voiton: vaikka pohjamaalia olisi pitänyt laittaa useampi kerros peittämään vanha kuvio kokonaan, inspiraation iskiessä minulla ei ollut malttia odottaa. Niinpä annoin vanhan kuviot hieman kuultaa läpi ja siirryin suoraan itse maiseman maalaamiseen. K...

Viimeisimmät blogitekstit

Kierrätysaskartelua parhaimmillaan

Kehysten tuunausta

Luovuus kukkimaan!

Pala palalta valmiiksi

Säkkikangasta ja klaustrofobiaa

Käsityö on rakkauden kieli

Tuunauskauppa, osa 4

Tuunauskauppa, osa 3

Tuunauskauppa, osa 2

Tuunauskauppa